Ravitalli Salta

Tervetuloa

Tervetuloa Ravitalli Saltaan! Salta on laajentanut kuluvan vuoden aikana toimintaansa ja hevosia on tullut lisää ovista ja ikkunoista. Joten vanhan pikkutallin lisäksi on tullut suurempi valmennustalli, jossa asuu kaikki kilpailevat hevoset. Vanhassa tallissa asuu siitoshevoset, eläkeläiset sekä varsat. Myös ratatalli on vielä käytössä, jossa varsat vierailevat uransa alkutaipaleella oppiakseen mainosaidat sekä muutenkin radan tavat.

Tallimme painottaa kokonaisvaltaisesti raviurheiluun. Me kilpailutamme hevosiamme aktiivisesti tähdäten suurkilpailuihin. Kilpailuiden jälkeen ne siirtyvät siitokseen. Kilpailevista hevosista on kuitenkin mahdollista teettää tilausvarsa.

Alue on laajentanut toimintaansa ja lisännyt hevosurheilulle tarkoitettuja harjoituspaikkoja. Täältä löytyy hyvät hiittisuorat, rauhalliset metsälenkit, täysmittaiset kentät, hiekkakankaisia ratsastuspolkuja sekä kirkasvetinen uittopaikka. Täällä on siis kaikki edellytykset valmentaa hevoset huippukuntoon. Raviratakaan ei ole hirveän kaukana tästä hevoskeskuksesta. Siellä käydään hevosten kanssa säännöllisesti hiitillä. Ja kaikki tämä on ulkopuolisillekin käytössä pientä korvausta vastaan.

Käy myös vilkaisemassa Ellun toinen talli


Menestys radalla

2018:
I'm Perfect Rus "Monté Prix De Virtuile -karsinta" 2.sija
Sir Boléro "Monté Prix De Virtuile -finaali" 1.sija
Madame Casanova "Monté Prix De Virtuile -karsinta ja -finaali" 2.sija
Saltas Fragile Love "Juvenile GP -karsinta" 1.sija sekä "Juvenile GP -finaali" 2.sija
Saltas Sorrow "Juvenile GP -finaali" 3.sija
Saltan Kelirikko "Kasvattajakruunu -karsinta" 1.sija
Ruskon Lennotar "Monté Prix De Virtuile -karsinta" 2.sija
Saltan Talvikukka "Kasvattajakruunu -karsinta" 3.sija

2017:
I'm Perfect Rus "Kasvattajakruunu -karsinta" 1.sija
Madame Casanova "Kasvattajakruunu -finaali" 3.sija
Uneasy "Junior Breeder's Crown" 2.sija
Tulihurma I.F. "Virtuaalimestaruus -karsinta" 1.sija
Valtarian Valkotakki "Virtuaalikriterium -finaali" 3.sija
Ruskon Lennotar "Virtuaalimestaruus -karsinta" 1.sija
O.R. Loimuri "Olympia-ajo -karsinta" 1.sija
Einherjar I.F. "Mini-Olympia -karsinta" 2.sija, "Poniderby 2017" 1.sija

2016:
O.R. Loimuri "Virtuaalimestaruus -karsinta" 1.sija, "Montékuningaskilpailu" 1.sija, "Viekser Muistoajo -karsinta" 3.sija
Repolan Huurre "Pikku-Tirilii muistoajo 2016" 1.sija, "Virtuaalinen Derby" 2.sija "Kiri-Cup 2016" 1.sija

2011:
Ryske "Virtuaalimestaruus -finaali" 4.sija sekä "N.I.N. Rattopoika Muistoajo -finaali" 6.sija.

2010:
Rytinä "Virtuaalimestaruus -karsinta" 1.sija sekä "Virtuaalimestaruus -finaali" 2.sija.
Saltan Kruununprinssi "Pikkupelman 2010 -karsinta" 1.sija sekä "Pikkupelman 2010 -finaali" 3.sija. "Pikkuprinssi 2010" 4.sija.
Erehdys "Monté Prix De Virtuile" 2.sija. "Ravikuningas 2010 -2.osalähtö" 2.sija sekä "Ravikuningas 2010" kokonaiskilvan 2.sija.

2009:
Räyhä "Kasvattajakruunu -karsinta" 1.sija.

2008:
Erehdys "Derby -finaali" 6.sija.

2006:
Yasmin "Ajattoman montémestari" 1.sija.


Menestys ravigaalassa

2017:
Einherjar I.F. ehdolla Vuoden Kilpailevaksi B-Poniksi

2016:
Unique Love ehdolla Vuoden Kilpailevaksi Peitsaritammaksi

2010:
SZ Taikatähti ehdolla Vuoden Kylmäveriseksi Siitostammaksi


Yhteys

Ellu (VRL-14177) saltan-vt[at]luukku.com
SALT1476
Anna positiivinen ääni VRL:n tallilistalla!

Talli aloitti toimintansa vuonna 2005 nimellä Saharan Tähti. 2009 nimi vaihtui Saltaksi ja toiminta laajeni. Valitettavasti aika ei riittänyt millään tallin pitoon ja vuonna 2011 talli lopetti toimintansa. Kuitenkin uudella innolla ja vain muutamalla hevosella aloiteltiin taas vuoden 2015 tammikussa ja tässä sitä nyt ollaan. Toiminta on jälleen laajentunut ja eri rotuja löytyy nyt, toisin kuin aiemmin.

Copyright © Ellu (VRL-14177) ellei toisin mainita -- saltan-vt[at]luukku.com
Tämä on Virtuaalitalli, mikään ei ole todellista - This Is A Sim-Game Stable, nothing is real
Mikä on Virtuaalitalli?